Kesällä 2005 tuli, paremman tekemisen puutteessa, vietettyä viikko Könkämäenolla. Asuntovaunu auton perään, polkupyörät kyytiin ja kaverin kanssa matkaan.
Leiriytyminen Könkämän varteen on helppoa, leiriytymis/yöpymis paikkoja teltoille ja asuntovaunuille on jokivarressa yllinkyllin, osa epävirallisempia, osa virallisempia. Komeimmilla koskipaikoilla on asfalttilevikkeet, jätehuolto ja huussit matkustavaisia varten. Tosin aika hyvin miehitettyjäkin, nämä komeimmat paikat pahimpaan sesonkiaikaan.
Silloin kun harjuksen perässä liikutaan kannattaa ehkä nämä tiheimmin kansoitetut paikat jättää vähemmälle huomiolle, leiriytyä hieman puskaisemmalle seudulle, varautua muutaman kilometrin patikkamatkoihin ja varustautua viidakkoveitsin raivaamaan tiensä pahimpien rantapajukoiden läpi.
Harjus ei havaintojeni mukaan kestä kovin suurta kalastuspainetta vaan keskikoko kutistuu melko nopeasti, eikä 50 senttisiä harreja Könkämän suosituimmilta kalapaikoilta saa kuin sattumalta. Ja Harjuksen peräänhän Könkämälle usein lähdetään, taimenen ollessa enemmän tai vähemmän sattumankala.
Reissumme suuntatui seuduille Karjalankoski-Saarikoski-Lammaskoski. Kävimme toki katsastamassa nämä 60-luvulla legendaariseen maineeseen päässeet suurharjus/suurtaimenkönkäät, mutta aiemmin kertomani havainnot osoittautuivat pääosin tosiksi. Väkeä riittää ja kala melko pientä, 40 senttiä alkaa olla jo vaikea ylittää. Parhaaksi noista osottautui ehkä Saarikoski, josta tarttui jo joku 45 senttinenkin HK:n siniseen. Mutta kolmevitosten sinttien onkiminen (niitä tosin riitti runsaasti) alkaa nopeasti tympiä.
Mutta kun hyppäsimme mukanakuljetettujen maastopyörien selkään, poljimme 5 km ylä tai alavirtaan "kulttuurikoskelta", patikoimme suon yli, raivasimme tunnin tietä läpi pajupusikon, yhytimme kartasta tulkitsemamme nivan ja joenmutkan kahden suvannon välistä ... Niinpä, tilanne vaihtuukin heti toisinpäin, alle 40 senttiset olivat harvassa ja parin kilometrin suvantoa ja nivaa saakin kalastella aivan rauhassa. Ja sitäpaitsi reissuun tulee heti huomattavasti enemmän seikkailun tuntua kun joutuu vähän tekemään töitä jokapäiväisen viiden kalan ja kolmen leivän eteen.
Suuret kalat kutevat syvissä vesissä, kasvavat sentakia suuriksi, että osaavat olla varovaisia ja asustavat seutuja, jossa koukun suupieleen saamisen riski on pienempi.
Normaali "tienvierijokivarsi" kalastukseen kun lisää tilavan eväsrepun, itikkaöljyä riittävästi, maastopyörän, seikkailumieltä ja mielikuvitusta niin "suurharjuseldoradon" voi vielä Könkämältä löytää.
Maanantaiaamuna vierailimme Utsjoella RKTL:n tutkimuslaitoksella seuraamassa kalojen nousun laskentaa ja neljästä monitorista tolppakirjanpitoa suorittanut Tyttö kertoili heinäkuun 3 ja 4 päivinä olleen huippunousun Tenosta Utsjokeen, jolloin lohia oli noussut liki 400 vuorokaudessa. Zoomailimme maanantaina (10.7) aamupäivällä polaroidit päässä Utsjoen sillalta veteen ja saimme oman laskennan tuloksena 30 nousukalahavaintoa puoleen tuntiin! Pikaisen laskutoimituksen perusteella: sehän tekee 60 kalaa tuntiin ja kun aina veteen vilkaistessa näkyi kala tai kaksi kulkevan samojen kivien välistä, niin ynnäilimme vielä, että vuorokaudessahan on kolmattakymmentä tuntia!.
Siltä seisomalta kipaisimme ensimmäisen vuorokauden luvat Utsjokeen. Kaverille puolentoista kilon Titti "hotellin mutkan alussärkältä" mulle kasa harjuksia ja katkennut vavan kärki. Visionin 14- jalkasesta kepistä napsahti aivan viattomalta tuntuneessa tilanteessa kesken rullausheiton kärkiosa poikki! Ai että syletti ja kirosin mokoman vapamerkin alimpaan helvettiin ... Pahimman panettelun haihduttua päästä soitin tiistaiaamuna VisionGroupille Kellokoskelle ja uusi vavan kärki lähti "Poste Restante Utsjoki" osoitteella välittömästi. Tässä vaiheessa jo olin ihan tyytyväinen vapamerkkiin sillä harvalla vavalla on tällaista jälkipalvelua ja takuuta! Torstaina postiauto toi uuden kärjen ja pääsin taas kalastamaan oikein kaksin käsin.
Tiistaina suuntasimme sitten varsinaisille alkuperäisen suunnitelman mukaisille kalapaikoille Norjan puolelle Dalvadaksen mutkaan. Lieväksi yllätykseksi veden pinta oli noussut Sunnuntain tarkastusreissusta n. 50 cm, vesi huilaili rantapusikoissa ja kahvinkeittopaikkaakin piti siirtää pari metriä ylemmäs rinteeseen.
Veden virtaukset Dalvadaksen mutkan "väylällä" eivät olleet enää veden nousun johdosta alkuunkaan sellaiset kun kavereiden ennalta kirjoittamat nuotit näyttivät, kahlaamaan neuvotuille paikoille ei päässyt kuin "henkensä kaupalla" ja ensimmäinen ilta meiltä menikin lähinnä ihmetellessä. Onneksi kaloja oli kuitenkin sen verran liikkeellä että hypyillänsä alkoivat paljastaa uusia nousureittejään. Kaverille Tiistain saaliina yksi titti.
Keskiviikkoaamun taktiikkapalaverin jälkeen uudella tarmolla jokivarteen. Illalla havaittiin, että nousureitit kaloilla ovat jotain aivan muuta kuin evästyksenä saatujen nuottien mukaiset, eikä edes joki suostunut virtaamaan siten kuin kuviin oli ennalta piirretty. Kalat loikkivat pääasiassa paikoissa jotka "normaalivedellä" ovat kuivilla eli rantapusikoissa ja matalikoiden päällä! Vesi oli taas vuorokauden aikana noussut toistakymmentä senttiä eikä ollut enää normaalikirkasta Tenonvettä vaan alkoi ruskistua ja roskaantua. Keskiviikon saaliina taas kaverille titti, sekä seurueemme naispuoliselle perhokalastajalle pintabomberititti, mulle kaksi karkuutusta.
Torstaiksi vesi jatkoi nousuaan mutta aloimme päästä yhä paremmin jyvälle. Parin karkuutuskiroilun jälkeen itsellekkin yksi kala rannalle ja kaverille kolme, joista suurin jo liki neljäkiloinen ja ottikohdat polvenkorkuisessa vedessä metritolkulla nuottikirjaan piirretyistä nousureiteistä ja tummina näkyvistä väylistä rantaanpäin.
Perjantain saaliina taas mulle hyvä karkuutus ja kaverille titti (että osaa olla v****mäinen kaveri). Vesi ei enää noussut ja alkoi silminhavaittavasti kirkastua.
Lauantaiaamuna viimeisillä hetkillä mulle taas kävi niin, että olin jo kääntänyt katseen kohti kotimatkaa ja kelailin siimaa vedestä viimeisen heiton jälkeen, kun vedessä välähti hopeinen kylki, vapa taipui mutkalle ja viiden minuutin taiston jälkeen vahvempi voitti: minä jäin siimat silmillä rantakivelle istumaan.
No siitähän sitä sitten saa nähdä unta ainakin seuraavaan kesään ...
Kaikenkaikkiaan vesi viikon aikana nousi n. 70 senttiä, keli vaihteli kirkkaasta auringonpaisteesta ukkoseen ja raekuuroihin.
Ottiperhoiksi kelpasivat oliivi sarvijaakko no: 8 ja 10 kolmihaarakoukkuihin, pintabomberi ja kuvassa näkyvä viikon omakehitelmä, jolla minun ainoa ylösasti saatu ja kolme kpl muutaman minuutin väsytystä. Uppokärki/upposiimoilla ei saatu kosketusta kaloihin vaan kaikki tulivat melko matalalta aivan pinnassa uitettuihin perhoihin.
Pasi Sormunen